sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Kuunsiltaa rakentamassa

Neiti jäi kiinni uudesta hattuhyllyharrastuksestaan. Kahdesti. Kerran nököttämällä korkeuksissa ja toisen roikkuessaan kiinni asukkaiden takeissa pyrkiessään ilmaan. Asialle piti pikaisesti tehdä jotain, joten hyllytilan riittäessä yhdelle kissallekin ostoslistalle päätyi pari koukkua, pätkä levyä ja mattoa tartunta-alustaksi. Koulutustaustasta ja koukkujen huonosta saatavuudesta johtuen allekirjoittanut päätyi pajalle askartelemaan ja perjantai-iltapäivänsä ratoksi pyöräytti koukut metallilevystä ja pari puujalkaa sillan tukemiseksi, minkä jälkeen Carlsonin sisustusosastolta tarttui mukaan punaista kuramattoa.


Myöhemmin illalla silta aloitti kasautumisensa ja jännitys oli ylimmillään. Tilojen ja työkalujen asettamien rajoitusten takia eteisestä raivattiin tilaa, mainoksista aseteltiin leikkausalusta (eipä taaskaan kannattanut kieltää jakamasta) ja rakennustarpeet ja rakentajat toimivat työkaluina.


Työnjohtaja von Oppenheimer osoitti tyytymättömyytensä ruuvien laatuun ja kostoksi tarkkaili henkilökohtaisesti ja läheltä, että käytetyt kiristysmomentit ovat määräysten mukaiset ja työergonomia mahdollisimman huono. Liimausvaiheessa työnjohtajan into tosin kävi ylikierroksilla ja Neiti pakotettiin jäähylle saniteettitilojen puolelle.


Valmis tuote herätti ymmärrettävästi epäilystä asiakkaassa. Silta hieman keikkuu ja kolisee, etenkin kun siihen noustaan kissamaisen suurilla nopeuksilla, jolloin sillan jalat hyppäävät irti maasta. Käyttömukavuuden lisäämiseksi hattuhyllylle lisättiin tyyny, joka osoittautui terveydelle haitalliseksi, kunnes se kiinnitettiin niin, ettei kissa siitä tukea ottaessaan joutunut enää putoamaan. Tyynyn lisäksi kiinnostavaksi ominaisuudeksi paljastuivat myös hyllylle laitetut kenkälaatikot, joiden avulla tarkkailukorkeutta tulee vieläkin enemmän.


Sittemmin uusi oleskelutila on kerännyt enemmän suosiota ja Neiti on oppinut kiipeämään ylös niinkin hiljaa, että muu väki yllättyy toisinaan nau'unnan paikantamisen vaikeudesta.

Ja mikä parasta, silta sopii tyyliltään loistavasti keittiön pöytään.

1 kommentti:

Villikissa kirjoitti...

Mainio idea.Hauska tuo kuva, missä kissaneiti valmistautuu juoksemaan siltaa pitkin hyllylle.Nuo pentukissat on niin suloisia, kun ne on niin innokkaina ja uteliaina tutkimassa joka paikkaa.Täällä meillä nuo kolme kisua vain nukkuvat ja syövät.Kun yritän leikittää, niin siinä katsotaan ihmeissään, että mitä se ihminen touhuaa ja mennään nukkumaan.Vanhukset on vanhuksia=D
Haluaisitko osallistua tähän kissajuttuun:
http://villikissanneuleet.blogspot.com/2009/01/kissajuttuja.html