maanantai 9. maaliskuuta 2009

Mummola

Neidit pääsivät (joutuivat) lomailemaan pois kotoa muutamaksi päiväksi, kun ihmisväki lähti pidemmälle reissulle viikonlopuksi. Torstaina kissat pakattiin kuljetuskoppaan ja lähdettiin autoilemaan kohti maaseutua. Maaseudulla on "mummola", jonne on juuri valmistunut uusi saunamökki, jossa kissat saavat viettää lomaa.

Yllättäen kissat ottivat mökin haltuun todella nopeasti. Lämpimälle puuliedelle ei edes haikailtu, kun molemmat saivat rauhassa haistella ja todeta sen liian kuumaksi tassuilleen. Sen sijaan nukkumaparvelle pyllerrettiin jyrkkiä portaita pitkin ja neiditpä tulivat myös samaa reittiä pois. Hämmentävän hienosti vieläpä. Kärpällä oli omintakeinen kiemurtelevampi tyyli, Oppu noudatti suoraviivaisempaa lähestymistapaa. Vaihtoehtosijoituskin oli kyllä mietittynä, jos hella ja portaat olisivat muodostuneet kissoille ylivoimaisiksi esteiksi.


Mökistä löytyi yllättäen myös ihan ensimmäinen saalis. Kärppä bongasi parven pikkuikkunasta puolihorroksessa pöristelevän kärpäsen. Töptöp, Kärppä taputteli kärpästä aikansa, ja viimein se putosi ikkunalta alas. Kärppä muina neiteinä puri kärpäsen hengiltä, kuin tottuneempikin saalistaja . Ilmeisesti saalis oli kuitenkin epäilyttävä tai vähintäänkin epämiellyttävän tuntuinen suussa, sillä raato jäi ikkunalaudalle Opun ihmeteltäväksi.


Mummollekin iski pieni kissakuume, kuulemma hiiripyydys pitäisi jostain hankkia. Kärppä tosin oli mummon mielestä "kauhean ruma ja pieni rääpäle" ja Oppu "aika hienon värinen".

Lomareissu meni varsin hyvin, vaikka neidit vierastivatkin uusia ihmisiä hieman. Ruoka kuitenkin maistui eivätkä kissat tehneet tuhojaan mökissä. Paluumatka autossa on sen sijaan jo ihan toinen tarina. Kankainen kuljetuskoppamme ei olekaan täysin kissanpitävä ja allekirjoittanut sai tuta terävistä kynsistä, kun kissat kyllästyivät kopassa matkustamiseen ja päättivät tulla ulos vaikka väkisin.

2 kommenttia:

Hra Mäykynen kirjoitti...

Herra Mäykynen on myös poistunut itsenäisesti kuljetuskopastaan automatkan aikana käpälöityään boksinsa lukkomekanismin auki. Joululahjaksi herra sai Clipper-kantokopan ja sen mekanismi taitaa olla Mäykyselle ylitsepääsemättömän haastava. Sellaista voimme suositella, jos teillekin tulee uuden kuljetuskopan hankkiminen tarpeelliseksi.

Jenni kirjoitti...

Oi, kiitos hauskasta matkakertomuksesta! C on lähdössä toivottavasti jo lähiviikkoina mökkeilemään "mummin" ja "vaarin" mökille, ja mökinomistajat ovat jo kovasti pohtineet, mitä kaikkea jännää kissavieras siellä näkeekään - ja saa aikaan tempuillaan... C on selvästi toivevieras, ja olemme huomanneet hänenkin tartuttavan kissakuumetta. ;)

C ei ole matkustanut meidän kanssa kuin lyhyitä automatkoja, joko kankaisessa kuljetuskopassa tai sylissä valjaisiin sonnustautuneena (mökkimatka tuleekin sitten olemaan Uusi Kokemus). Joulun aikaan matkasimme Helsingistä Ouluun ja takaisin junalla, ja se meni todella hyvin. Junassa hyväksi havaittiin se, että C on omassa kopassaan, mutta kopan katto on auki. Ensin kissa vain kurkki sieltä, mutta lopulta kömpi kokonaan pois ja ihmetteli muita eläimiä sylissä istuen ja välillä istuimen selkänojan päällä keikkuen (tässä vaiheessa hänelle piti jo laittaa talutushihna). Aina kun C alkoi olla vähän liiankin rohkea, tuli junaan onneksi iso koiramatkustaja, ja C puikahti takaisin koppaansa. Päätimme silloin matkustaa junalla aina kun mahdollista, mutta esim. tuonne mökille ei pääse kuin autolla.