maanantai 26. syyskuuta 2011

Laatikkoeläin

Tällä kertaa emme puhu hiekkalaatikoista, vaan muuttolaatikoista!


Muutto on edessä, ekaa kertaa kissojen kanssa. Kuinka siitä selviämme, se nähdään viikonloppuna. Talo on kuitenkin jo nyt täynnä laatikoita ja mikäs sen kivempaa kissojen mielestä olisikaan. Täydet laatikot noita ei juurikaan kiinnosta, mutta ne tyhjät! Ne on parhaita. Laatikosta voi väijyä kaveria tai vahtia että kaikki kissatarvikkeet tulee varmasti pakattua. Ja on noissa laatikoissa parit päiväunetkin taidettu nukkua.

Kissojen muutossa joudumme hieman huijaamaan. Matkapahoinvoinnin ja yleisen järjestyksen takia muuttoautona toimiva kuorma-auto ei liene kissoille se kivoin tapa matkustaa, varsinkin kun muuttomatkaa on useita satoja kilometrejä. Kissat kuljettuvat siis ensi viikoksi hoitoon ja sillä välin henkilökunta järjestää uuden kodin kissaturvalliseen kuntoon ja käy noutamassa eläimet vasta muuton jälkeisenä viikonloppuna.

Matkapahoinvointiin ajattelimme kokeilla homeopaattista lääkettä, cocculusta ja stressiä varten hankitaan feliwaytä. Raporttia tästäkin voi olla saatavissa sitten ensi kuussa, kun tiedetään toimiko se vai ei. Myös matkustusmukavuus on otettu huomioon ja eläimille hankittiin iso matkahäkki (sellainen koiraversio), jonne mahtuu myös hiekkalaatikko ja peti. Toivottavasti siis rääkykuoroa hiljentää hieman sekin seikka, ettei tarvitse pikkukopassa kököttää montaa tuntia.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Oho, siellä tapahtuu kaikkea jännittävää. Tsemppiä muuttoruljanssiin koko porukalle!

Mirja kirjoitti...

Tsemppiä kyllä tarvitaankin! Kiitos!