torstai 29. tammikuuta 2009

Arjen kummallisuuksia

On se ihmeellistä. Keittiöstä kuuluu romahtavan astiapinon ääni, ja kun henkilöstö syöksyy salamannopeasti tarkastelemaan tilannetta valmiina moittimaan nolona astiapinon keskellä istuvaa Neiti von Tuhoa, kissa onkin toisella puolella taloa makuuhuoneessa nuolemassa viattomia tassujaan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Noh. Yhtään astiaa ei tällä kertaa mennyt rikki. Epäilykset kallistuvat silti neidin suuntaan, vaikka vesisuihkua onkin nenälle muutamaan otteeseen tarjottu kun on neidin nähty tiskipöydällä kiipeilevän.

Eloisana taas

Neiti on ollut jonkin aikaa hieman vaisuna. Heiteltävät lelut eivät ole innostaneet neitiä kuin höristämään vähän korviaan, laser pointterin pistettä jaksoi seurata lähinnä päätä kääntämällä entisen ryntäilyn sijaan ja vain naruun kiinnitetyt lelut jaksoivat kiinnostaa edes sen verran, että vähän saattoi käpälällä räppästä.

Ehkä Oppua masensi se, että koko viime viikonlopun miesihminen oli poissa talosta ja naisihminen ei osannut keksiä tarpeeksi innostavia leikkejä. Tai sitten kaikki kivat leikit oli jo kokeiltu ja elo muuttui tavallisen tylsäksi. Ei se oikein kipeänäkään mielestäni ollut, kun ruoka ja vesi maistui normaaliin tahtiin ja vessatoimetkin olivat normaalit.

Nyt kuitenkin taas hiirien kanssa telmiminen maistuu. Sängylle peitosta ja tyynyistä rakennettu tunneliverkosto ja sinne hukkunut uusi harmaa hiiri saivat neidin mielenkiinnon herätetty pitkäksi toviksi. Vanhaa nystyräpalloakin neiti saalisti eilen aivan uudella innolla.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Apua!

Neiti von Oppenheimer on julmasti teljetty kalterien taa! Kuinka kurja kohtalo... Käykää nyt joku äkkiä vapauttamassa Neiti tästä tukalasta tilanteesta! Eihän tällainen nyt käy alkuunkaan, että viattomia kissoja suljetaan häkkiin!


Oikeastihan tilanteen laita on sellainen, että Neiti von Oppenheimer VARASTI isäntäväen sukkalaatikon, ennen kuin kyseinen koppa ehti kertaakaan palvella varsinaisessa tehtävässään. Sukkakori nimittäin hankittiin samana päivänä, kuin Neiti saapui taloon, ja kori olikin heti kissan lempparipaikka. Eli isäntäväki tässä uhri on, eikä Neiti, vaikka niin syyttömän oloisena suurilla silmillään tuolta korista isäntäväkeä tuijottaakin.


perjantai 23. tammikuuta 2009

Kissa ja sen pissa

Kuten aiemmin mainitsinkin, niin Neiti von Oppenheimer on tykästynyt veteen. Vesikipon sijasta juomavesi nautittaisiinkin mieluiten lavuaaribaarista, mutta koska neidin käyttäytyminen lavuaarin lähistöllä alkoi mennä jo melkein häiritseväksi ja käsienpesu ilman rääkyvää kissaseuraa ei ollut mahdollista, niin päätettiin tarjoilu suoraan hanasta lopettaa. Seurauksena (protesti?) neiti meinasi jälleen kerran (pitkän tauon jälkeen) pissata lavuaariin aamulla, kun hana meni taas nenän edestä kiinni. Heti kun neidin aikomuksia lavuaarilla tiedusteli ("Pissaatko sää siellä!?"), loikkasi neiti lähes suoraan hiekkalaatikolle ja pissasi sitten kuitenkin sinne.

Ilmeisesti vesibaari on jälleen avattava, tai sitten on siedettävä neidin pissaamista lavuaariin. Ei tuo nyt järin häiritsevä ongelma ole, mutta ehkä kuitenkin mielummin pesen käteni kissan kuin pissan kanssa.

Sivuhuomautuksena edelliseen tekstiin liittyen: kynsien leikkaaminen auttoi, nyt ei enää pussilakana tartu yhtä paljon tassuihin, eikä kynnet häiritse enää sylissä tassutteluakaan. Toimenpide ei varsinaisesti ollut neidin suosikki, mutta koska palkinnoksi saa kissanminttunapin, niin ehkä siihen joskus voi vielä uudestaankin suostua.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Neiti von Tuho, osa 2

Neidillä on komeat kynnet, kuten kunnon kissalla kuuluukin. Tästä on tosin koitunut muutamia ongelmia. Neiti tassuttaa, siis polkee tassuilla ja ojentelee kynsiä, poikkeuksellisen lujaa ja keskittyneesti. Aikaisemmilla kissoilla kotopuolessa ei ole ollut taipumusta näin kivuliaaseen kynsimiseen, vaan tassuttaminen on ollut kevyttä töpöttelyä.

Noh, sylissä olemista tuo Opun tassuttelu ei kuitenkaan kauheasti haittaa. Alta pääsee nopeasti pois ja kissaa ei ole pahimman kynsivimman aikaan pakko pitää sylissä. Neidillä on kuitenkin tapana illalla ja aamuyöllä kiivetä isäntäväen viereen nukkumaan ja ensin tassutella hetki, ennen kerälle kierähtämistä. Tämän seurauksena ennen niin satiininen pussilakanamme muistuttaa nykyisin enemmänkin froteepyyhettä kaikkine lankanyppyineen. Vaatteissa tai muissa tekstiileissä en ole tuhoja huomannut.

Taitaa mennä kynsisakset ostoslistalle, ennen kuin kaikki pussilakanat on uusintakunnossa. Toivottavasti kissa on leikkuuoperaation suhteen yhteistyöhaluinen. Aiemmasta kynsienleikkuuhistoriasta ei ole tietoa ja aikalailla ensikertalainen tässä on itse omistajakin. Maatilallamme kissat olivat nimittäin ulkokissoina, eikä niiden kynsiä koskaan leikelty.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Neiti von Tuho?

Hiiremme ovat hajoamispisteessä. Arvelin tosin jo kaupassa, että niinkö tuon höyhenpyrstöisen hiirilinnun höyhenistä on ensimmäisen leikkituokion jälkeen jäljellä mitään. Yllättäen yksi höyhen on vielä tallella. Korva tosin löytyi eilen lattialle hylättynä. Mustalta hiirulaiselta taas puuttui osa häntää. Muutenkin mustan hiirun karvapeite vaikuttaa siltä, että voi hyvin olla että lähiaikoina kyseinen turri luo nahkansa.


Kestääkö vastaavat lelut muissa kissatalouksissa pidempään, vai onko neiti von Oppenheimer erityisen tuhoisa?

Aihetta huoleen

Lista on käyty kohta kohdalta läpi jo muutamaan kertaan ja lopputulos vaikuttaa kerta kerralta huolestuttavammalta.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Lounge


Neiti ja tunnelmavalaistu hattuhyllylounge kukkakoristein. Nyttemmin kenkälaatikotkin on verhoiltu tyyliin sopivammaksi vaalealla kankaalla. Tuntuu Neiti tykkäävän.

Tuonne naulakon päälle johtava silta oli sangen sopiva opiskelijabudjettiin nähden. Oikeastaan ainoa, joka tuossa maksoi, oli tuo matto. Puutavara on koulun pajan jätepaloista ja metallikoukutkin taisivat olla samaisen pajan "löytölaarista". Matto maksoi yhteensä vajaa 14 euroa, eikä koko rulla edes kulunut tuohon, vaan tuosta saa vielä eteiseen tai parvekkeellekin maton. Ja tietenkin se säästö, mikä tulee siitä että Neidin ei tarvitse enää tuhota kynsillään esim. naulakossa roikkuvia nahkatakkeja päästäkseen tuonne ylhäälle kuikuilemaan. Toistaiseksi vaikuttaisi myös siltä, että ihmisväen pipot ja lapaset saavat olla rauhassa hattuhyllyn toisessa päädyssä.

Kuunsiltaa rakentamassa

Neiti jäi kiinni uudesta hattuhyllyharrastuksestaan. Kahdesti. Kerran nököttämällä korkeuksissa ja toisen roikkuessaan kiinni asukkaiden takeissa pyrkiessään ilmaan. Asialle piti pikaisesti tehdä jotain, joten hyllytilan riittäessä yhdelle kissallekin ostoslistalle päätyi pari koukkua, pätkä levyä ja mattoa tartunta-alustaksi. Koulutustaustasta ja koukkujen huonosta saatavuudesta johtuen allekirjoittanut päätyi pajalle askartelemaan ja perjantai-iltapäivänsä ratoksi pyöräytti koukut metallilevystä ja pari puujalkaa sillan tukemiseksi, minkä jälkeen Carlsonin sisustusosastolta tarttui mukaan punaista kuramattoa.


Myöhemmin illalla silta aloitti kasautumisensa ja jännitys oli ylimmillään. Tilojen ja työkalujen asettamien rajoitusten takia eteisestä raivattiin tilaa, mainoksista aseteltiin leikkausalusta (eipä taaskaan kannattanut kieltää jakamasta) ja rakennustarpeet ja rakentajat toimivat työkaluina.


Työnjohtaja von Oppenheimer osoitti tyytymättömyytensä ruuvien laatuun ja kostoksi tarkkaili henkilökohtaisesti ja läheltä, että käytetyt kiristysmomentit ovat määräysten mukaiset ja työergonomia mahdollisimman huono. Liimausvaiheessa työnjohtajan into tosin kävi ylikierroksilla ja Neiti pakotettiin jäähylle saniteettitilojen puolelle.


Valmis tuote herätti ymmärrettävästi epäilystä asiakkaassa. Silta hieman keikkuu ja kolisee, etenkin kun siihen noustaan kissamaisen suurilla nopeuksilla, jolloin sillan jalat hyppäävät irti maasta. Käyttömukavuuden lisäämiseksi hattuhyllylle lisättiin tyyny, joka osoittautui terveydelle haitalliseksi, kunnes se kiinnitettiin niin, ettei kissa siitä tukea ottaessaan joutunut enää putoamaan. Tyynyn lisäksi kiinnostavaksi ominaisuudeksi paljastuivat myös hyllylle laitetut kenkälaatikot, joiden avulla tarkkailukorkeutta tulee vieläkin enemmän.


Sittemmin uusi oleskelutila on kerännyt enemmän suosiota ja Neiti on oppinut kiipeämään ylös niinkin hiljaa, että muu väki yllättyy toisinaan nau'unnan paikantamisen vaikeudesta.

Ja mikä parasta, silta sopii tyyliltään loistavasti keittiön pöytään.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Korjaus edelliseen

Kissa halusi taas tavanomaisesti mukaan kylpyhuoneeseen, kun miesväki meni suihkuun. Neiti seuraa mielellään wc-pöntön päältä pesutoimia ja väistelee/saalistaa pisaroita. Syystä tai toisesta kissa kuitenkin tällä kertaa kastui, ja kylpyhuoneesta pyydettiinkin pyyhettä neidille. Avasin oven ja samassa märkä karvasalama sujahti pakokauhuisena ulos kylpyhuoneesta juosten villisti ympäri asuntoa. Pyyhekuivaus ei tuntunut kiinnostavan, vaan kissa antautui kuivattavaksi vasta minuuttien juoksentelun ja pakenemisen jälkeen. Veikkaan että neidin kiinnostus veteen ottaa nyt hieman takapakkia.

Ihmisväki suoritti tänään myös hieman rakennustoimintaa. Siitä lisää ehkä huomenissa.

torstai 15. tammikuuta 2009

Vihreää...

Neiti sai uuden lelun tänään. Entisiin JO reilun viikon vanhoihin hiiriin Oppu ei kauheasti enää jaksanut keskittyä, eikä ennen niin hyvä narun päässä roikkuva paperinpalakaan oikein saanut neitiä enää liikkeelle, joten jotain uutta piti keksiä. Lähteköön joku vanhoista vaikka hyllylle, jos sitten viikon päästä kiinnostaisi taas. Uuden vihreän pallon kanssa neiti pelmusikin tuossa iltapäivällä hyvän tovin ihan itsekseen.




Hiekkalaatikolta kuuluu myös hyviä uutisia. Tai ainakin parempia. Yhä useampi pissa päätyy suoraan laatikkoon, enkä ole bongannut että Oppu kauheasti lavuaaria tai suihkukaivoa kaapisi, ainakaan meidän läsnäollessa. Laatikko on tosin usein koskematon kun koulun jälkeen saapuu kotiin. Eikö se muka pissaa päivisin!?

Ja mitä lavuaariin tulee, neiti käy siellä nykyisin kylpemässä ja juomassa. Ehkä se ei siksikään enää ole niin hyvä pissapaikka. Joskus kun menin pesemään käsiä, ei kissa näyttänyt siltä, että se haluaisi lavuaarista väistyä, joten käsiä pestessä koekylvetin vähän kissaakin. Päähän ei saa vettä mennä, ja ei oo kiva jos tassut kastuu, mutta muutoin neitiä saa valella miellyttävän lämpöisällä vedellä ja pyyhekuivata pesun jälkeen. Ihan hyvä ominaisuus, jos vaikka joskus joutuisi ihan tositoimiin.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Syöksy!

Oppu-neidin uusin harrastus on pyykkien tutkiminen. Vaikka pyykkitelineen päällä tasapainotteleminen onkin hankalaa, niin täytyy silti käydä tasaisin väliajoin telineellä varmistamassa, että kaikki on kunnossa.

Tänään sitten totesin, että pyykit lienevät jo viikon kuivatuksen jäljiltä tarpeeksi kuivia ja joutavat kaappiin odottamaan käyttöä. Neiti tuli tietysti tutkimaan, ja päätin tarttua kameraan, kun puolityhjällä telineellä kissan meno oli sangen mielenkiintoisen näköistä. Noh, kuinka ollakaan, teline ei tyhjänä ollut niin vakaa kuin aikaisemmin, ja kissaneiti kera pyykkien päätyi melkoiseen syöksyyn.


Sekä kissa että pyykit selvisivät kuitenkin syöksystä ehjin nahoin. Syöksy tämäkin, vaikkei ehkä samanlainen, kuin muiden tämän viikon kissakuvahaasteen osallistujilla.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Veikeä raksuttaja...

...eli tuttavallisemmin tulostin. Tuo oiva vehje, jolla saa tietokoneelta tavaraa paperimuotoon. Kissan mielestä tuo laitos pitää veikeää ääntä ja ansaitsee selkeästi lähempää tutkiskelua. Oppu-neiti tulikin innolla tutkimaan kun eilen tulostelin koulujuttujani. Piti ihan kiivetä tulostimen päälle tarkastamaan, miten homma kulkee.


Tuolta se paperi lähtee...


... ja tuolta se tulee ulos...

Tulostimen etuaukko, josta paperit tulostettuna ilmaantuvat, oli niinkin mielenkiintoinen, että neiti yritti kiivetä sinne sisään. Valitettavasti neitokaisemme huimaava 2,5 kg:n elopaino oli tulostimelle liikaa, ja luukku menikin ns. tuhannen paskaksi. Tämä onkin huomattava parannus, sillä kaikki tulostetut paperit tippuvat nykyisin luukun puuttuessa kätevästi kissan ulottuville lattialle.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Karvasalama

Kesken vuokranmaksajaväen elokuvanautinnon kuului vertahyytävä nau'unta. Samassa, kuin puu kirkkaasta vedestä huoneeseen hyökkäsi pitkäkyntinen häntäheikki, pyyhälsi maton kaksinkerroin ja ampaisi tiukan vastapallon lailla takaisin eteiseen. Tämä yllättävä kungfu-purkaus pakotti pysäyttämään kaiken muun tekemisen ja seuraamaan tapahtumien jatkumista. Eteiseen hiivittyämme havaitsimme kissaneidin eteisen maton alle sukeltaneena, tiukasti maata pitkin maastoutuneena, pelkästään häntä ja takapuoli näkyen.

Koska tilanne vaikutti staattiselta, päädyimme jatkamaan keskeytynyttä tointa. Hetken päästä pääsimme todistamaan uutta iskua, kun pikkupommittaja syöksyi huoneeseen ja sukelsi rytätyn maton poimuun ja möyri sitä pitkin eteenpäin, lopulta löytäen suojaisan pesän mattokasasta.

Neiti von Vihertassu

Ensimmäisinä päivinään luonamme neiti von Oppenheimer teki tuttavuutta viherkasveihimme, mutta varsin nopeasti isäntäväen murina kertoi, ettei kasveihin kajoaminen ole suotavaa. Neiti vaikutti kunnioittavan toivettamme, ja kävikin ikkunan vieressä olevalla pöydällä lähinnä tiirailemassa pikkulintuja.

Eilen nukkumaanmennessä löysin pöydältä multaa. Nopealla vilkaisulla yhtään kukkaruukkua ei vaikuttanut kadonneen, joten ihmettelin asiaa kovin. Sitten huomasin, että pieni kaktuksen alku ei ollutkaan ruukussaan, vaan retkotti taju kankaalla ompelukoneen taakse piilotettuna. Eipä siinä vaiheessa oikein enää voinut neiti von Vihertassua toruakaan, kun vahinko oli tapahtunut ties koska... Kaktus tosin näytti sen verran nopeasti hylätyltä, että ehkä tassuun tai nassuun oli muutama piikki tullut heti kasvia varastaessa.

Noh, istutin kasvin takaisin ruukkuunsa. Saa nähdä pysyykö se elossa ja mitä vihertassuinen kissamme seuraavaksi keksii kasveille tehdä.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Hurmaus-kurnauskis

Neidillä on krooninen kehräystauti. Ei tarvitse kuin vilkaista kissaan päin, niin hurinaa kuuluu. Saati sitten jos erehtyy koskemaan, melkein sormiin sattuu kun Oppu pörisee niin voimalla.

Olen kyllä kertakaikkisen hullaantunut tähän kissaan. Ensimmäiseksi kissassa vakuutti veikeän oloinen tabbykuvio. Kotona sitten huomattiin neidin erikoisen väriset silmät, joissa hehkuu oranssin lisäksi hieman turkoosia (kuva löytyy tuolta blogin yläreunasta mustavalkoisuutta lukuunottamatta lähes muokkaamattomana). Edellisen eläinsuojalla katselemamme kissan korvissa oli sievät tupsut, ja niinpä on myös tällä yksilöllä. Pienehköt vielä, mutta eipä sitä tiedä jos nuo töyhdöt hieman vielä kasvaisivat. Halusin reippaan ja osallistuvan mutta myös sylissä viihtyvän kissan, ja juuri sitä sain. Söpöys on hyvä bonus.

Vaikka tänään taas pissaa livahti suihkukaivoon (eilen kaikki meni sievästi laatikkoon, vaikkei edes liiemmin vahdittu), niin silti ei kaduta että juuri tämä kissa valkattiin eläinsuojalta. Pitänee testailla jotain toista hiekkaa jos suihkukaivoon pissailu jatkuu, ehkä nuo puupelletit ei ole neiti Oppenheimerin mieleen... Pakko silti olla tyytyväinen että pissa päätyy edes sinne suihkukaivoon, eikä esim sänkyyn.

Pönttöpää

Hankittaessa sisäsiisti neiti aiheutti hieman harmaantumista päälaella epäröidessään vessakäytöksensä suhteen. Ruoka ja juoma kelpaa, mutta mitään ei mirristä tuntunut tulevan ulos. Luonamme oli joko loppumaton ruoansulatuskanava, tai matollekakkaamisongelma. Ruokailun päätteeksi neitiä käytettiin tutustumiskierroksella purupöntöllä, vahdittiin tekemisiä ja seurattiin kuopimisia. Muutonsekaisessa asunnossa riittää laatikkoa ja muovipussia, nurkkaa ja piilopaikkaa, johon on hyvä kätkeä päästönsä. Etenkin suihkukaivo tuntui kiinnostavan.

Toisinaan maukuvan von Oppenheimerin päädyttyä kantokyydillä käymälän puolelle, pissa tapahtui onnistuneesti. Peitteleminen hakee hieman, mutta tarve päätyy laatikkoon. Isoa hätää tosin pihdattiin vieläkin. Olikin päivänä eräänä, kun neiti vessakaveriksi lähdettyään kuopaisi pariin kertaan suihkukaivoa ja kyykistyi ylle. Samassa korkeampi voima tarttui kourallaan mirriin ja esitteli uutuuttaan hohtavan, keltamustan ja tyylikkään kissakäymälän, mikä neitiä epäilytti. Peljännytkö lie, mutta hetken kiertelyn jälkeen tie vei jälleen suihkukaivolle kököttämään, mutta tällä kertaa ohjeistus meni perille ja laatikko kelpasi. Syyksi nihkeydelle on vahvasti epäilty paakkuuntumattoma puupellettejä, mutta biohajoavasta tavarasta ei mielellään luovuttaisi.

Tämän jälkeen suihkukaivoon laitettiin hieman käsisaippuaa ärsykkeeksi - omenanhajuistako lie - mitä kerran haistettuaan neiti livahti heti laatikolleen runsaalle pissalle. Yhä vieläkin hieman jännittää, mikäli kissa naukuu tai ei, kolistelee tai on hiljaa, näkyy tai piileskelee, vaikka todistetusti osaakin mennä itse pikku kissojen huoneeseen ja ilmoittaa mennessään tekemisistään. Tiedä sitten mikä syynä, mutta tuntuu kuin neiti olisi tarkka laatikon siisteydestä, eikä muhjuuntunut pelletti houkuttelisi. En ihmettelisi, mutta jos yön ylitse joutuu poissa olemaan, pitää ilmeisestikin yrittää keksiä asiaan ratkaisu.

PS. Talon naisväestä vanhempi onnistui leikin keskellä esittelemään mielenkiintoiseksi piilovaihtoehdoksi työhuoneen roskakorin, mistä miesväki ei innostunut lainkaan. Neiti kyllä mielellänsä hyppää roskikseen ja käpertyy kerälle. Ammatinvaihdoksen tehnyt roskakori valeltiin sisäisesti sitruunamehulla, mikä ei ilmeisestikään neitiä suuremmin haittaa. Kuinka kävikään...

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Nuori neiti ja kenkä.

Nuori neiti von Oppenheimer, eli neiti kissa, on asettunut taloksi erittäin hyvin. Aivan kuin se olisi asunut kanssamme aina. Nukkuminen suoritetaan isännän ja emännän vieressä (tai päällä) ja ruoka maistuu edelleen hyvin. Ihmisseuran koulunkäyntikään ei tunnu haittaavan, vaan uni maistuu sillä aikaa, kun kukaan ei ole kotona leikittämässä. Onhan se ihan söpöä kun kissa tassuttelee unisena haukotellen kotiinpalaajaa vastaan.

Muuttopuuhan yhteydessä löytyi myös hyviä leluja. Lattialle ämpäriin unohtuneet muoviset koristegerberat ovat saaneet kyytiä ja neidille ostetut leluhiiret kolisevat milloin missäkin nurkassa. Parasta on, jos hiiri sattuu eksymään kengän sisään.


Myös isosta pölkystä ja sisalnarusta rakennettu raapimapuu/kiipeilytolppa on ollut ahkerassa käytössä. Onneksi ainakaan toistaiseksi ei kynsiä juuri muualle terotellakaan (paitsi räsymattoihin).

maanantai 5. tammikuuta 2009

Toistaiseksi Nimetön

Jo ennen muuttotouhuja päätettiin, että kissa muuttaa meille heti kun vain on mahdollista. Eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta katseltiin monenlaisia vaihtoehtoja, ja eräs Minttu-kissa olikin jo lähestulkoon muuttamassa meille ennen joulua, mutta sitten joku ehti tuntia ennen meitä varaamaan sen. Päätimme sitten muuttaa rauhassa ja miettiä kissaa uudestaan sen jälkeen kun asunto on kunnossa.

Eilen kävimme taas tuossa läheisellä pieneläinsuojalla katsomassa sinne saapuneita kissanpentuja. Kaikki olivat jo varattuja, mutta suojalla oli vielä jäljellä valkonaamainen selästä ruskeanharmahtava tabbykuvioinen nuori tyttökissa, joka valloitti heti meidät molemmat. Tyttö viihtyi sylissä ja oli kauhean hellyydenkipeä ja uteliaan oloinen. Tällä oli kai ollut samanikäinen kaveri, joka oli jo saanut uuden kodin. Päätimme varata kissan. Tänään tyttö muutti meille. Automatka oli kauheaa ulinaa kuljetuskopassa, mutta kotona osattiinkin olla heti rauhallisesti. Muuttolaatikoiden seasta löytyi paljon uutta tekemistä ja tutkittavaa. Kissa lähti heti tutkimusretkilleen, mutta pian kuului jostain nurkasta arka "miu" ja katti juoksi takaisin luoksemme. Muutenkin tuo viihtyy siellä missä ihmisetkin ovat: syönnin aikaan tullaan tuijottamaan joko lattialta tai sylistä ja laatikoita purkaessa täytyy olla totta kai auttamassa.

Ei vaikuta tämä Toistaiseksi Nimetön yksilö kauheasti stressaavan uudesta kodista. Syliin tulee nukkumaan, ruoka maistuu ja pissakin päätyy hiekka-astiaan. Toivottavasti yhteiselo sujuu tulevaisuudessakin yhtä mukavasti.