torstai 15. tammikuuta 2009

Vihreää...

Neiti sai uuden lelun tänään. Entisiin JO reilun viikon vanhoihin hiiriin Oppu ei kauheasti enää jaksanut keskittyä, eikä ennen niin hyvä narun päässä roikkuva paperinpalakaan oikein saanut neitiä enää liikkeelle, joten jotain uutta piti keksiä. Lähteköön joku vanhoista vaikka hyllylle, jos sitten viikon päästä kiinnostaisi taas. Uuden vihreän pallon kanssa neiti pelmusikin tuossa iltapäivällä hyvän tovin ihan itsekseen.




Hiekkalaatikolta kuuluu myös hyviä uutisia. Tai ainakin parempia. Yhä useampi pissa päätyy suoraan laatikkoon, enkä ole bongannut että Oppu kauheasti lavuaaria tai suihkukaivoa kaapisi, ainakaan meidän läsnäollessa. Laatikko on tosin usein koskematon kun koulun jälkeen saapuu kotiin. Eikö se muka pissaa päivisin!?

Ja mitä lavuaariin tulee, neiti käy siellä nykyisin kylpemässä ja juomassa. Ehkä se ei siksikään enää ole niin hyvä pissapaikka. Joskus kun menin pesemään käsiä, ei kissa näyttänyt siltä, että se haluaisi lavuaarista väistyä, joten käsiä pestessä koekylvetin vähän kissaakin. Päähän ei saa vettä mennä, ja ei oo kiva jos tassut kastuu, mutta muutoin neitiä saa valella miellyttävän lämpöisällä vedellä ja pyyhekuivata pesun jälkeen. Ihan hyvä ominaisuus, jos vaikka joskus joutuisi ihan tositoimiin.

1 kommentti:

Hra Mäykynen kirjoitti...

Päivisin Oppu tietysti vain nukkuu ja kerää energiaa, jotta jaksaa illalla sitten touhuta. Ei meilläkään laatikossa läheskään aina ole käyty työpäivän aikana. Jos joskus onkin, niin lähinnä jos päivä on venähtänyt pitkäksi ja silloinkin yleensä vaikuttaa siltä, että pissapaakku on tuore.