torstai 26. helmikuuta 2009

Kuonokkain

Kissat ovat jo vähän lähentyneet. Yöllä vielä kuului murinaa, mutta aamulla Kärppä hyökkäili Opun kimppuun jo aika innokkaan näköisesti. Oppu oli vähän kauhuissaan ja näpsi välillä käpälällä takaisin, jos Kärppä kävi kimppuun. Juoksivat myös kilpaa edestakaisin, vuorotellen toinen kissa edellä.


Nyt illalla ei ole enää sähinöitä tai murinoita kuulunut, mutta Oppu on silti hieman varautunut tuon uuden karvaturriaisen suhteen. Kesken riehakkaan pesuhetken Oppu hyppäsi tuoliin (kyllä, kuvassa on myös Kärppä, jos oikein tarkasti katsoo) tarkistamaan tilanteen, mutta sai hyvin nopeasti Kärpältä käpälää naamalle, ja poistui taas kauemmaksi katselemaan.


Kovin tuo kissa tuntuu tuonne tuoliin hukkuvan (noh, sopiipahan "sisustukseen"). Veikeän punertavana näkyy nuo ruskeat läikät kyljessä.


Masussa on enemmänkin tuota punaruskeaa. Tänään kokeiltiin muuten leikata kynsiäkin ensimmäistä kertaa. Onnistui ihan hyvin, kun toinen rapsutteli ja piti Kärppää paikoillaan ja toinen naksutteli kynsiä. Vähän rimpuili, mutta aika hyvin rauhoittui kuitenkin. Ja palkinnoksi saatu kissanminttunaksu oli SUURTA herkkua. Meinasi syödä housutkin, kun nappi tippui aluksi syliin.

4 kommenttia:

Villikissa kirjoitti...

Suloinen pikkukisu ja aivan ihanan värinen.Kiva kun alkavat jo pikkuhijaa hyväksymään toisiaan.Toivottavasti tulee hyvät kaverit keskenään.

Hra Mäykynen kirjoitti...

Uusi tulokas on selvästi tomera luonteltaan. Ja muutenkin edistyneeltä Kärppä vaikuttaa, sillä sillä olen kuullut väitettävän, että kissanminttu vaikuttaisi yleensä vasta yli puolivuotiaisiin kisoihin eli hajun miellyttävyys liittyisi jotenkin hormotoiminnan kehittymiseen tms.

Jenni kirjoitti...

Kärppä kuulostaa tosiaan siltä, että nimi on mennyt oikealle kissalle! Hyvä, että tytöt ovat jo vähän ystävystyneet :)

Mirja kirjoitti...

En tiedä kissanmintusta muuta, kuin että rouheeseen Oppu tykästyi hetkeksi jo alle puolivuotiaana, mutta sai ilmeisesti aikalailla yhden päivän jälkeen tarpeekseen, kun nyt ei kissanminttulelut tai muut ole erityistä vaikutusta enää tehneet. Nuo kissanminttunaksut mitä meillä on, on semmoisia "maitopisaroita" joissa on jossain muodossa vähän kissanminttua mukana. Kärppä huumaantui samantien, mutta Oppu syö ihan tavallisesti nuo naksut.