tiistai 31. maaliskuuta 2009

Höyheniä

Koska höyhenhuisku menetti lopulta viimeisenkin höyhenensä, päätettiin huisku uudistaa kokonaan. Tiimarista löytyikin sopivia, suurempia höyheniä ja liimaa on toki kotonakin. Kodin pikku apulaiset halusivat tottakai osallistua, sillä höyhenet taitavat olla ainakin tummemman neitokaisen lemppareita. Yksi höyhenistä joutuikin heti saaliiksi, eikä sitä tohtinut Kärpältä poiskaan ottaa, kun pikkukissa siitä niin onnelliseksi tuli.




Välillä Neiti von Oppenheimerkin kiinnostui siinä määrin, että pysähtyi haistelemaan ja maistelemaan höyhentä, mutta melko nopeasti Kärppä kävi varastamassa höyhenen takaisin leikkeihinsä. Höyhen tosin meni jo tämän illan leikeissä niin heikkoon kuntoon, että se piti korjata talteen. Voi muuten olla, että olisi kohta toinen suolitukkoinen kissa talossa, jos se pistelisi kokonaisen sulan poskeensa. Korjattu huisku odottelee vielä liiman kuivumista. Ehkä se huomenna jo saadaan leikkeihin mukaan.

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Tutulta näyttää! C sai jokin aika sitten myös höyhenlelun sijasta irtohöyhenen ja oli äärimmäisen tyytyväinen. Hän ei vain saanut nauttia höyhenestä kovin pitkää aikaa eikä muuten kuin valvovan ihmiskatseen alla, sillä olisi tosiaan varmasti syönyt koko höyhenen alta aikayksikön. C istui kuin orava ja nuoli ja haukkasi höyhentä innoissaan. Onneksi pian on pääsiäinen, varmasti kaikkien kissojen suosikkijuhla. Kissat osannevat arvostaa tipuja, höyheniä ja virpomisoksiakin;)