sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Köysissä

Vanhempani ihastuivat lomareissulla kissoihimme niin kovasti, että hiirikissakuume yltyi. Sopivasti äidin syntymäpäivien tinoilla bongasin internetin ihmeellisestä maailmasta ilmoituksen lähellä asuvasta parivuotiaasta kaupunkilaiskissasta, joka naapurien vihamielisen suhtautumisen takia tahtoisi maalle pyydystämään hiiriä. Niinpä puolessa välissä viikkoa käytiin noutamassa Alma-kissa maalle sopivampaan ympäristöön. Mukaan edellisestä kodista tarjottiin kaikki kissan tarvikkeet. Sekalaisesta tavarakasasta löytyi myös valjaat ja flexi, joita Alma-kissa ei kuulemma suostu käyttämään. Onneksi meiltä löytyy kaksi pikkukissaa, joille on valjasharjoittelua hieman suunniteltu.

Valjaat ovat vaaleansiniset heijastavat nahkavaljaat, joissa on solkikiinnitys. Heti ensimmäisenä totesin, että pikalukot ovat ehdottomat, jos itse rupean valjaita väsäämään, tai muualta toisia valjaita hankkimaan. Kissojen ollessa liikkuvaisempaa sorttia ei hankalien solkien näplääminen ole kovin helppoa. Molemmille on kuitenkin onnistuneesti sovitettu tuota mokomaa haarniskaa. Kumpikaan ei juuri välitä valjaista vaan kulkeminen onnistuu ilman ongelmia. Oppu tosin saa välillä kupsahtelukohtauksia ja ihan kesken kävelemisen kissa kaatuu kyljelleen kellimään. Ei se kuitenkaan näytä valjaista eroon haluavan. Kärppä taas vipeltää normaaliin tapaan ympäriinsä, vaikka valjaiden säätöremmien päät roikkuvat milloin milläkin suunnalla tiellä. Onhan nuo valjaat vielä suhteellisen suuret Kärpälle. Kuvassa mannekiinina Oppu. Ei tosin paljon valjaita näy tuolta karvan seasta, mutta näin lunkisti meillä näihin suhtaudutaan:


Fleksi sen sijaan...no se on aivan oma lukunsa. Oppu ei liiku eteenpäin, jos flexi on "vapaana", eli kelautuu sisään ja ulos sitä mukaa kun kissa liikkuu. Narun täytyy siis olla paikoillaan ja sopivasti löysänä. Kärpän mielestä taas tuo hassu selässä roikkuva naru on varsin mukava lelu, etenkin jos se on kiinni Opun selässä.


Ehkä vielä kevääseen mennessä kissat oppivat kulkemaan hieman sujuvammin valjaissa. Ulos ei ehkä ihan heti olla menossa, vaan harjoitellaan näin aluksi sisätiloissa. Pitäisi myös saada aikaiseksi hankkia hieman tarvikkeita, niin voisin itse koittaa askarrella juuri meille sopivat valjaat hieman eri malleja soveltaen.

4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Haa! Teilläkin siis valjastellaan. :) Toi kupsahtelu taitaa olla kissoilla niin yleistä, että ihme, että Kärppä EI kupsahtele. Hassuja otuksia! Mekin aiotaan kokeilla flexiä, kunhan saadaan sellainen hankittua. Nyt kun C etenee ulkona pari askelta kerrallaan, niin fexillä ei olisi kauheasti käyttöä. Tosin varmaan helpottaa, jos saa opetella heti siihenkin, eikä niin, että ensin pääsee valjashalvauksen herraksi ja sitten iskee fleksipaniikki...

Jenni kirjoitti...

Ai niin, onnea uuden kissakaverin johdosta! Te taidatte todellisia olla kodittomien (tai uutta kotia etsivien) kissojen pelastajia :)

Mirja kirjoitti...

Kärppä ei tosiaan välitä valjaista juuri yhtään, paitsi jos sen fleksin laittaa kiinni selkään. Sitten sitä pitää pyydystää vimmatulla voimalla.

Vanhemmille tuollainen aikuinen, uutta kotia vailla oleva otus oli juuri passeli hankinta. Eläkeikäiset vanhempani kun eivät halunneet ruveta pentuikäistä villikkoa koulimaan ja Alma-kissa oli varsin mukava tapaus muutenkin, niin uusi koti löytyi maalta nopeasti. Harmittavan harvoin Almaa kuitenkaan näkee, kun tässä on kuitenkin 80 km välimatkaa ja eletään ilman autoa, mutta ehkä joskus senkin kuvia blogiimme saattaa eksyä.

Jenni kirjoitti...

Minunkin vanhempani ihastuivat C:hen mökkireissulla niin että alkoivat puhua, josko he ottaisivat kissanpennun. Se olisi meille kovin kätevää, koska asumme lähellä ja kissat voisivat kyläillä puolin ja toisin. Ikävä kyllä en usko, että tämä etenee koskaan suunnitteluastetta pidemmälle. Mutta kissakuume on näemmä hyvin tarttuvaista sorttia - eikä ihme!
Toivottavasti Alma sopeutuu pian uuteen kotiin.